Vaaliturneen aikana mietin monesti mahdollisuuksiani päästä valtuustoon. Kokeneiden kuntapoliitikkojen rinnalla tuntui aika uskomattomalta, että edes pääsisin läpi. Toki sitä toivoin ja kampanjaa vein omalla tavallani eteenpäin. Ajatuksissani olin kuitenkin sitä mieltä, että ennen kampanjointia tehdyt teot painavat enemmän kuin se mitä viimeisten viikkojen aikana tein. Ja niin uskon edelleen.
101 ääntä. Uskomattoman moni ihminen uskoo, että minä, tavallinen sotkamolainen, olen sopiva hoitamaan yhteisiä asioita. Se tuntuu hienolta. Valtuuston ulkopuolelle jäi näissä vaaleissa ihmisiä, joiden olisin kovasti toivonut menevän läpi. Toivottavasti tulevassa luottamushenkilöpaikkojen jaossa näiden ihmisten pätevyys ja innokkuus tullaan huomioimaan ansaitulla tavalla.
Tiedän, että tulossa on työteliäitä aikoja. Paljon asioita on opiskeltavana. Tulen myös tarvitsemaan paljon tukea muilta, viisaammilta. Siksi toivon, että kuntalaiset kertovat minulle mielipiteitään ja antavat erilaisia näkökulmia yhteisiin asioihin. Yksin tätä tehtävää ei pysty, eikä ole tarkoituskaan hoitaa. Viimeisten viikkojen aikana olen miettinyt paljon, miten kuntalainen tavoittaa päättäjän. Itse uskon läsnäoloon ja siihen, että olen ihmisten tavoitettavissa. Erilaisia ihmisiä, erilaisia tapahtumia, erilaisia tilaisuuksia. Omasta jaksamisesta huolta pitäen ja asioita ruohonjuuritasolta katsoen.
Isäni valittiin Ristijärvellä valtuustoon ties kuinka monennen kerran. Kerroin hänelle vaalien jälkeen, kuinka mietin kovasti osaanko oikeasti nämä hommat. “On siellä huonommatkin pärjänneet” oli isällinen ohje tässä tilanteessa.
Näin kai se on uskottava!
Piia