Vuosia sitten nuorisotalolla työskennellessäni haastoimme nuorten kanssa sivistyslautakunnan jäseniä talkoisiin nuorisotalon tapahtumiin. Ideana oli tutustuttaa silloisen lautakunnan jäseniä nuorten maailmaan käytännön kautta ja saada ehkä lisäkäsiä vilkkaisiin iltoihin. Innokkaita löytyi yleensä parhaiten vaalien alla. Viesti oli kyllä aika selkeä siitä, milloin nuorten mielipiteet ja asiat kiinnostivat eniten.
Kuntalaki kertoo, että kunnan asukkailla ja palvelun käyttäjillä on oikeus osallistua ja vaikuttaa kunnan toimintaan. Valtuuston on pidettävä huolta monipuolisista ja vaikuttavista osallistumisen mahdollisuuksista.
Perinteisesti kuntalainen voi vaikuttaa esimerkiksi äänestämällä, kertomalla ajatuksiaan luottamushenkilöille ja viranhaltijoille sekä tekemällä aloitteita. Sotkamon äänestysprosentti neljä vuotta sitten kuntavaaleissa oli 58%. Keskustelua luottamushenkilöiden ja kuntalaisten välillä käydään, mutta käydäänkö riittävästi? Aloitteiden tekeminen tuntuu monesta kuntalaisesta kankealta ja hitaalta systeemiltä.
Jotain tarttis tehdä tässäkin asiassa. Pitäisikö meidän uskaltaa revitellä ja keksiä ihan uudenlaisia tapoja luoda yhteys kuntalaisten ja luottamushenkilöiden välillä?
Naapurikadun ehdokkaan kanssa mietimme jo pari viikkoa sitten kävelykokouksia valtuustolle. Kainuuntietä pitkin harppoessa olisi näppärä kysellä kuntalaisten mielipiteitä asioista. Päätösten järkevyyttä voisi samalla käydä kysäisemässä Nesteen asiantuntijoilta.
Jokainen valtuutettu sitoutuisi pitämään omalla alueellaan säännöllisen tapaamisen kuntalaisille. Omalla kyläkoululla tai vaikkapa nuotion äärellä järjestetty juttutuokio vahvistaisi myös yhteisöllisyyttä. Rauramoon pitänee järjestää jonkinlainen kokoontumispaikka, jotta saadaan meillekin jonkinlainen paikka missä turista.
Päättävät elimet pitää saada jalkautumaan kokoushuoneiden kätköistä kuntalaisten luo. Sivistyslautakunta kokoontui tammikuussa Leivolassa ja pyysi koulun vanhempainryhmän esittäytymään kokoukseen. Tämä välitti vanhemmille viestin siitä, että asioista ollaan kiinnostuneita.
Virastotalolla voisi järjestää kaksi kertaa vuodessa “avoimet ovet” vähän rennommalla meiningillä, vaikkapa sisäsuunnistusten merkeissä. Viranhaltijoiden tullessa kuntalaisille tutuksi asioiden hoitamisen kynnys madaltuu. Myös luottamushenkilöt voisivat tuolloin parveilla valtuustosalissa keskustelemassa asioista.
Osa näistä ideoista on jalostamisen arvoisia, osa ehkä ei. Pääpointti on kuitenkin se, että kunta on kuntalaisia varten. Uudenlaista ajattelua kuntalaisten kanssa tehtävään yhteistyöhön tarvitaan jo esitysten ja päätösten valmisteluvaiheessa. Silloin ei oikaisuvaatimuksiin ja valituksiin ole tarvetta.
Piia