Entäpä jos töitä ei löydy eikä työnteko onnistu?

Jokaisen on elantonsa hankittava. Näin meille opetetaan kotona ja koulussa. Ysiluokkaan asti nuorelle kerrotaan yhä uudestaan ja uudestaan, että jokaiselle kyllä paikka löytyy ja kun teet ahkerasti töitä, niin oma tie tulevaisuuteen kyllä selkenee.

Entäs jos ei löydy? Entäs jos se kouluaika on jo vaikeaa ja täysi stoppi tulee kun tulisi aika lähteä työelämään? Hyvin moninaisista syistä voi paikka olla vaikea löytää. Opinnot eivät aina suju niin kuin strömssöössä ja valmistuminen takkuaa.

Tässä vaiheessa nuorelle on jo hiipinyt epävarmuus puseroon ja usko omiin kykyihin horjunut. Nuoruusvuosien aikana on jäänyt oppimatta ote työntekoon ja rytmi elämästä on hukassa. Yöllä valvotuttaa ja päivällä nukuttaa. Kotioloissa voi olla kaikenlaista murhetta työttömyydestä vanhempien yhteiselon haasteisiin. Kannustinloukut vievät viimeisetkin halut tehdä töitä.

Tämä tarina on ihan totista totta myös Sotkamossa. Etsivä nuorisotyö auttaa ja kannattelee hankalina aikoina. Mielenterveystyö ja kuntouttava työtoiminta tukevat omilla osa-alueillaan. Monilla apukeinoilla nuoria tuetaan kohti työelämää.

Haasteena on sopivien töiden löytyminen. Valitettavan moni nuori ei kykene kokopäiväiseen työhön. Työn tulisi myös olla vahvasti tuettua ja ohjattua. Nuori voi tarvita vierellä kulkijan työhönsä, jotta suoriutuu päivän töistä. Työtehtävät eivät myöskään voi olla niin vaikeita, ettei nuori selviydy niistä.

Näiden vaatimusten yhdistäminen yritysmaailmaan on haastavaa. Yrityksen tulee tuottaa taloudellista voittoa omistajalleen ja mahdollisuudet käyttää tuottavaa aikaa haastavasti työllistyvien nuorten tukemiseen voivat olla vähäiset, vaikka tahtotilaa olisikin olemassa.

Jostain meidän pitää kuitenkin kaivaa oikeita töitä näille nuorille ja opettaa heidät tekemään niitä. Iso lasku on tulossa tulevaisuudessa, jos hukkaamme näiden nuorten tulevaisuuden. Uskon sitkeästi siihen, että vielä on olemassa löytymättömiä työtehtäviä ja piilossa olevaa tahtotilaa asian kohentamiseksi. Kunnan ja yrittäjien pitää aktiivisesti hakea keinoja niin nuorten kuin aikuistenkin työttömien työllistämiseksi.  Myös yhdistysten kanssa tehtävässä yhteistyössä piilee vielä miettimisen arvoisia asioita. Tarvitaan vain ymmärrystä siihen, että tähän asiaan on panostettava NYT!

Piia