Eräällä kainuulaisella kylällä asui aikanaan sisarukset maatilalla – isosisko ja pikkuveli. Tuossa talossa elanto saatiin maatöistä ja käytöstavat olivat aikansa sivistyksen mukaiset. Mutta vallan ja vastuun ymmärtämisessä oli samat oikkunsa kuin nykypäivänäkin.
Sisarukset olivat ehtineet jo varttuneeseen keski-ikään ja heidän työskentelynsä oli rutinoitunutta. Isosisko huolehti talon arjesta jämptillä ja selkärankaisella käytöksellä. Hän nousi aamulypsylle ja touhusi navettatöissä iltalypsyyn saakka. Pikkuveljen vastuulla oli huolehtia talon polttopuista ja hän oli aamusta ahkerana, jotta sisko siirtyi navetalle. Hän käynnisti traktorin pihamaalle ja siirtyi keittiön ikkunalle tupakoimaan. Siitä oli oiva paikka vahtia, milloin sisko sattui tulemaan taloa kohti ja pinkaista etuoven kautta halkorantteelle edes mallin vuoksi puuhastelemaan. Kasa ei karttunut kovin nopeasti, mutta eipä sisko sitä huomannut.
Sisarusten yhteinen arki sujui näennäisesti hyvin. Tilan toimet tulivat tehdyiksi. Työnjako oli selvä. Mutta tehokkuudesta pystyi olemaan montaa mieltä – eikä työmäärä jakautunut tasan. Sisko käytti valtaa, mutta ei osannut jakaa sitä toiselle. Eikä pikkuveli tuolloin osannut ottaa myöskään vastuuta. Yhteinen tavoite, leveämmästä leivästä tai tilan kehittämisestä, ei ollut työnteon päämääränä. Ehkä tavoitetta ei ollut edes mietitty yhdessä.
Kunnassakin tulee keskustella riittävän usein tavoitteesta. Mikä on meidän päämäärämme? Meillä on yhteinen kunta: omistamme yhdessä useita kiinteistöjä, maita ja yhtiöitä ja olemme yhdessä yksi suuri työnantaja – me kuntalaiset. Kunta ei ole vain kourallinen virkamiehiä, luottamushenkilöitä tai työntekijöitä, jotka tekevät omia ratkaisujaan. Kaikki tehdyt ratkaisut vaikuttavat meihin, kunnassa asuviin ja täällä työskenteleviin ihmisiin ja siksi ratkaisujen pitää pohjautua kuntalaisten etuun.
Vastuu päätöksistä on kannettava ja viime kädessä vastuu on luottamushenkilöillä – ei esittelevillä virkamiehillä. Kuitenkin myös virkamiehen vastuu on huolehtia luottamushenkilöille se tieto, mikä päätöksen tueksi tarvitaan ja on olennaista. Luottamushenkilöiden pitää pystyä luottamaan annettuun tietoon, mutta myös näkemään asioiden taakse. Siellä pitää piileskellä se tärkein – kuntalaisten etu.
Nämä ajatukset kirposivat eräänä iltana, kun saimme olla mukana vaalikiertueen kyläosuuden avauksessa Hiiden Torpalla. Puhuttiin siellä paljon muustakin, kuten mahdollisuuksista. Tipaksen perukassa (kaikella kunnioituksella) ollaan odotettu vuosia Sotkamo Silver Oy:n kaivostoiminnan aloitusta, joka toisi kylälle ainakin vireyttä. Mutta asioita hyvin hoidettuna toisi myös työpaikkoja ja verorahoja kuntaan.
Samanlaiset kehittämisen mahdollisuudet ovat matkailun osalta. Saimme kuulla paikallisten yrittäjien puheenvuoroja, joissa yrittäjähenki oli vahvasti mukana: “Mistä palvelusta on ollut kysyntää, niin sitä on järjestetty.” Matkailun kehittämisessä on paljolti kysymys tarjonnan luomisesta. Tuotteen pitää olla valmiina, jotta asiakas voi olla ensimmäisellä kerralla jo tyytyväinen. Itsensä likoon laittaminen ja hulluiltakin kuulostavien ideoiden jalostaminen tuovat yleensä parhaan lopputuloksen. Jos ei rantaa omalla tontilla ole, niin voi vaikka kaivaa oman lammen, jossa palvelun pystyy asiakkailleen tuottamaan. Näin eräs yrittäjä oli taipaleellaan joutunut toimimaan.
Piia
Matti